Nyt tulee tällainen pikabloggaus koulusta ATK-tunnilta(IHQ xD)...
En oo nyt muutamaan päivään blogannu, kuten ehkä näkyy, koska blogata meinasin seuraavan kerran kun saan kuvia siirrettyä samalla, mutta kiitos isosiskon en oo niitä kuvia saanut siirrettyä.
Koko viikko on ollut aika sähläystä, koska iskällä on nyt viikonloppuna 40-vuotissynttärit, ja siitähän tietää ettei kannata olla kotona, varsinkaan kun sinne tulee naapurit, ja joitakin sukulaisiakin, ja niiden juominen ei aina pysy aisoissa... Koulussa on mennyt muuten ihan kivasti, mutta lomautusten takia vitosluokkalaiset on meidän luokassa, onneks kohta me päästään niistä eroon. Luultavasti viikonlopun jälkeen tulee parempaa bloggausta, koska sitten on enemmän kirjottamista, koska lauantaina tapaan Aman ♥.♥
Yritän saada vieläkin niitä kuvia tänne, mutta siinä voi mennä aikaa... :D
See ya soon
xoxo Noora ;------33 ♥
torstai 29. elokuuta 2013
maanantai 26. elokuuta 2013
Muille se on viikonloppu..
... meillä menee koko loppuviikko.
Viikonloppuna oli siis aika kovat bileet, kun Petralla oli synttärit. Riehuttiin aika paljon ja vielä sunnuntaina oli vähän huono olo. Kaikki meistä onneks kuitenkin selviyty kouluun nyt maanantaina. Mä toivon että Petra tykkäs siitä levystä jonka mä sille poltin ;---3
Meillä meni aika lujaa siellä, siihen asti että Veera tuli, siinä vaiheessa tunnelma alko jo vähän laantua. Sitten Supermamma(Mimmi) lähti ja tunnelma laski entisestään. Mä olin silloin ollut siellä jo yli 3 ja puoli tuntia, eli olin ihan puhki. Viideltä kuitenkin sitten sieltä lähdin, tarkemmin puolen kuuden maissa.
Sunnuntai oli aika normaali, mutta olin vieläkin aika väsynyt, ja meillä tuli kotona kiva riitakin..
Maanantaina eli tänään ei ollut mitään erikoista, pidin esitelmän ja huomasin että mulla on ns. esiintymiskammo, koska aloin täristä siellä luokan edessä, outoa, myönnetään, mutta en mä sille mitään voi. Kuvaamassa myös oon käynyt, ja mikäli isosiskon läppäriä saan lainaan, saattaa tulla ihan tässä lähiaikoina, - toivottavasti jo tänään - uusi postaus, jossa kuvia. Valitettavasti synttäreiltä en kuvia saanut, mutta ehkä mä niitä jotenkin kavereilta saan itelleni. :D
See ya soon!
xoxo Noora ;----3 <3

perjantai 23. elokuuta 2013
Kiire... AARRGGHH!!
Moikkeliskoikkelis taas, tässä vähän kiireessä päätin teille blogata, vaikkei tänään mitään erikoista oo tapahtunutkaan. Kiirettä mulla ainakin piisaa, sillä Petralle tarvii vielä polttaa toi levy synttärilahjaksi, ja siivotakin pitäis... Tänään koulussa ei oikein ollut mitään erikoista, onneks alko viikonloppu ja huomenna pääsee Petran syndeille... Viikonloppuna siis en bloggaa, paitsi ehkä sunnuntaina. Nyt kuitenkin vielä yksi pikkuriikkinen juttu liittyen Petran synttäreihin...
PALJON ONNEA VAAN, PALJON ONNEA VAAN, PALJON ONNEA PETRAAAA... PALJON ONNEA VAAN!!!! :D
Tässä tää tällä kertaa, ja sunnuntaina viimestään kirjottelen taas.
xoxo Noora :--3

torstai 22. elokuuta 2013
Torinatorstai
Jebulis, kuten huomaatte en oo ehtinyt eilen bloggailemaan, joten tänään tulee tällanen keskimäärästä tylsempi bloggaus. Mulla alkaa nyt sitten myös konejat, joten koska mulla on enää 30 minsaa jälellä, kirjottelen nopsasti. Kuvia en oo koneelle kännykästä ja kamerasta ehtinyt siirtää, mutta lupaan että niitä on piakkoin tulossa, kunhan mä kerkeän ja jaksan vaivautua sähläämään tän muutenkin risan koneen kanssa. Nyt päästän teidät nauttimaan mun ns. Pääkirjotuksesta, eli saatte tietää mitä eilen ja tänään oon tähän mennessä touhuillu..
KE: Koulussa oli suhteellisen normia, ei mitää normaalista poikkeavaa, mitä nyt silmät veresti koko päivän, ja aamulla oli muurautunut umpeen. Kotona sitte söin yms. ja ruuan jälkee menin kävelylle, siinä samalla kertaa vähän kuvailinkin, ja loppu ilta meni taas tylsyydessä kotona.
TO: Olin taas normisti koulussa, nyt onneks (kiitos allergialääkkeiden & silmätippojen) ei verestäny silmät ollenkaa ;) Ja kotona tehny läksyt ja koneel, kohta pihalle ruuan jälkeen ja kuvailemaan, jos jotain löytyy :)
Tässä kaikki tänää sitten, huomenna tai viim. sunnuntaina postausta teille :)
See ya soon ;)
xoxo Noora ♥
Ps. Nyt, kun tää postaus loppuu, nouskaa kiltit siitä penkistä ja raahautukaa ulos. Siellä on VIELÄ suhteellisen lämmin, eli nauttikaa siitä ennen masentavaa kylmää syksyä ;)

tiistai 20. elokuuta 2013
Let's do this one more time...
Aloitin siis tän uuden blogin, josta ekassa blogissani jo mainitsinkin. Sinne tulee vielä postaus, jossa kerron tän uuden blogin osotteen yms. Mun vanhan blogin osoite on siis http://bailaava-norsu.blogspot.fi/ mutta sä pääset siihen samaiseen paikkaan myös tästä.
Nyt asiaan. Mä toivon, että saisin tälle blogille ees muutaman lukijan, koska aion panostaa tähän blogiin reilusti enemmän kuin aiempiin. Tähän aion lisätä ainakin kuvia, paljon tekstiä ynnä muuta tylsää (ja vielä lisäävähemmän tylsää)..
Ja tähän vielä lisään, että nyt koulujen alettua mua on alkanu vaivaamaan outo tunne. Aina ku astun luokkaa, tai ees pois kotiovesta ja tiedän, että hei, suunnataan askeleet kohti koulua, kohti kavereita ja.. no niitä muita, en oo varma voiko niitä kavereiksi(kaan) kutsua, jos me ei oikeastaan pahemmin ees puhuta. :D Se tunne on sellanen lämmin ja turvallinen ja kodikas, mut tavallaa tosi pelottava, jännittävä ja... ja outo. o.O Ehkä mulla vaa on joku ongelma... xDD Erityisesti ne muutama ihminen saa mut jotenkii tuntemaa tosi oudosti o.O xD ehkä mun kannattais joo lopettaa nää oudot hölinäpölinät, ja päästää teidän lukemaan sitä aitoa postausta... Nauttikaa ;)
Nonii, nyt VIIMEIN päästii asiaan. Kerron teille siis tarkemmin mun kaikin puolin ihanasta viikosta, vaikka sitä onki kulunut vasta 2 päivää.
MA: Menin normisti kouluu, oltii kamujen kaa ja mä & Supermamma enimmäksee jätkien kaa... Koulun jälkee mä ja Petra mentii Supermammalle, ja siellä katottii leffa, ja sitä ennen lakattii kynnet. Kivaa oli koska parasta seuraa evör ;--3
TI: Menin taas normisti kouluu, aamulla oli ensin liikkaa vitosluokan kaa, sen jälkee valinnaista oman luokan kaa. Oltii ensin salamapalloo ja kuulantyöntöö, valinnaisliikas oltiin poliisii ja rosvoo. Tytöt oli poikii vastaa, ja tietenkii (Kiitos Supermamman) me tytöt oltiin ensin rosvoja. Pelattii välkkäkin ja pojatkii kerkes olemaa rosvoja. Myöhemmin päivällä, kun mä, Supermamma ja jätkät tyhjennettii omenapuuta jalkapallon avulla, onnistuin saamaa sen jalkapallon mun oikeaan kylkeen. Sattu vähän aikaa, mut se meni onneks ohi eikä tullu mitään vakavaa. :)
Huomenna postailen taas jos muistan ja kerkeän, ja mielellään yritän saada jonkunnäköistä kuvastakin tänne blogiin napattua. Nyt pakko lopettaa, kun en keksi enempää kirjotettavaa. Tässä tais olla kaikki tältä erää..
See ya soon, xoxo Noora :*
Ps. Nauttikaa vielä kun voitte, kohta alkaa syksy ja sit tulee pimeetä ja kylmää ja hyrrr...
Pps. Tulevasta viikonlopusta tulee best weekend ever, joten postausta tulossa viikonlopusta viim. maanantaina ;-3
Nyt asiaan. Mä toivon, että saisin tälle blogille ees muutaman lukijan, koska aion panostaa tähän blogiin reilusti enemmän kuin aiempiin. Tähän aion lisätä ainakin kuvia, paljon tekstiä ynnä muuta tylsää (ja vielä lisää
Ja tähän vielä lisään, että nyt koulujen alettua mua on alkanu vaivaamaan outo tunne. Aina ku astun luokkaa, tai ees pois kotiovesta ja tiedän, että hei, suunnataan askeleet kohti koulua, kohti kavereita ja.. no niitä muita, en oo varma voiko niitä kavereiksi(kaan) kutsua, jos me ei oikeastaan pahemmin ees puhuta. :D Se tunne on sellanen lämmin ja turvallinen ja kodikas, mut tavallaa tosi pelottava, jännittävä ja... ja outo. o.O Ehkä mulla vaa on joku ongelma... xDD Erityisesti ne muutama ihminen saa mut jotenkii tuntemaa tosi oudosti o.O xD ehkä mun kannattais joo lopettaa nää oudot hölinäpölinät, ja päästää teidän lukemaan sitä aitoa postausta... Nauttikaa ;)
Nonii, nyt VIIMEIN päästii asiaan. Kerron teille siis tarkemmin mun kaikin puolin ihanasta viikosta, vaikka sitä onki kulunut vasta 2 päivää.
MA: Menin normisti kouluu, oltii kamujen kaa ja mä & Supermamma enimmäksee jätkien kaa... Koulun jälkee mä ja Petra mentii Supermammalle, ja siellä katottii leffa, ja sitä ennen lakattii kynnet. Kivaa oli koska parasta seuraa evör ;--3
TI: Menin taas normisti kouluu, aamulla oli ensin liikkaa vitosluokan kaa, sen jälkee valinnaista oman luokan kaa. Oltii ensin salamapalloo ja kuulantyöntöö, valinnaisliikas oltiin poliisii ja rosvoo. Tytöt oli poikii vastaa, ja tietenkii (Kiitos Supermamman) me tytöt oltiin ensin rosvoja. Pelattii välkkäkin ja pojatkii kerkes olemaa rosvoja. Myöhemmin päivällä, kun mä, Supermamma ja jätkät tyhjennettii omenapuuta jalkapallon avulla, onnistuin saamaa sen jalkapallon mun oikeaan kylkeen. Sattu vähän aikaa, mut se meni onneks ohi eikä tullu mitään vakavaa. :)
Huomenna postailen taas jos muistan ja kerkeän, ja mielellään yritän saada jonkunnäköistä kuvastakin tänne blogiin napattua. Nyt pakko lopettaa, kun en keksi enempää kirjotettavaa. Tässä tais olla kaikki tältä erää..
See ya soon, xoxo Noora :*
Ps. Nauttikaa vielä kun voitte, kohta alkaa syksy ja sit tulee pimeetä ja kylmää ja hyrrr...
Pps. Tulevasta viikonlopusta tulee best weekend ever, joten postausta tulossa viikonlopusta viim. maanantaina ;-3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)